Paikalliset herkut ja lahjaideat – Mitä Huittisista kannattaa viedä kotiin tai kylään?

Share this article

Huoltoasemamyymälät mielletään usein paikoiksi, joista haetaan vain hätävaraa: lasinpesunestettä, pieniä eväitä tai polttoainetta tankkiin.

Härkäpakari ravistelee perinteistä huoltoaseman roolia, sillä olemme rakentaneet liikenneasemastamme kunnon kauppapaikan, joka kutsuu niin paikallisia asukkaita kuin ohikulkijoita syömään paitsi herkullista ruokaa myös hankkimaan viemiset sekä kotiin että kylään.

Hyvää lähiruokaa kotilounaalta

Valmistamme joka päivä tarjoiltavan kotiruokalounaan itse lähiseudun raaka-aineista. Tavoitteemme on tukea paikallista elinvoimaa ja tarjota asiakkaillemme puhtaampia makuja, joten pyrimme hyödyntämään valmistuksessa lähialueen tuottajien tuotteita niin paljon kuin mahdollista. 

Voit ottaa lounaan mukaan vaikka matkalla mökille tai kotiin, niin kokkailuun ei tarvitse ryhtyä heti ajon jälkeen.


Reissumiehen makeistukun karkkipussit namien ystäville

Reissumiehen makeistukun karkkipussit kuuluvat myös valikoimaamme. Pusseista löytyy yhtä sun toista namua, joten vie uniikit karkkipussit tuliaisiksi kotiin tai osta itselle matkanapostelua varten. Nämä namut taltuttavat kovankin namihampaan kolotuksen!


Lahjatavarat ja muut tuliaiset

Oletko matkalla kylään ja tuliainen unohtui? Tai haluatko viedä kotiin jotain muistoksi matkalta? Härkäpakarin lahjatavaraosasto auttaa pinteessä. 

Meiltä saat muun muassa:

  • Kukat: Ihania tuoreita kukkia merkkipäiväänsä viettävälle tai muuten vaan vaikka puolison ilahduttamiseen.
  • Käsintehdyt kotimaiset kynttilät: Kauniita ja laadukkaita kynttilöitä, jotka sopivat lahjaksi tai kotiin sisustukseksi.
  • Lelut ja pehmolelut: Lahjaksi tai muuten vaan perheen pienimmille.
  • Laukut, reput ja lompakot: Laukku-Centeriltä shoppailet laadukkaita kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita, joista löydät upeat lahjat tai vaikkapa itselle uuden lompakon hajonneen tilalle. 
  • Lahjakortti Härkäpakariin: Täydellinen ratkaisu, kun haluat antaa saajalle vapauden valita mieleisensä ostoksen ravintolassamme, kahvilassamme tai myymälän puolella.


K-Marketista ruokaostokset alueen asiakkaita ajatellen

Paikallisuus näkyy myös K-Marketin tuotteissa. Tuotetarjonnassa on painotettu alueella asuvia ja vierailevia asiakkaita, heidän tarpeitaan ja elämäntilanteitaan. Voit siis hankkia marketista ostokset niin arkeen kuin viikonloppuun tai tarjottavat vaikka tuliaisiksi tupareihin tai muuhun kyläilyyn. 


Tule tekemään löytöjä 

Älä tyydy tavanomaiseen huoltoasematarjontaan, vaan odota sen verran, että Härkäpakari siintää horisontissa! Meiltä saatat löytää juuri sen, mitä et tiennyt edes etsiväsi.

Tervetuloa!

Lisää artikkeleita

Härkäpakari ilmasta
8. tammikuuta 2026
Näin liikenneasema Härkäpakari pyörii aurinkoenergialla ja maalämmöllä. Tutustu ekologisiin valintoihimme!
Ruokabuffet, jossa on erilaisia ​​annoksia metallitarjottimilla. Sisältää kuskusia, tomaattia ja sitruunalohkon.
8. tammikuuta 2026
Härkäpakari on ammattikuskin taukopaikka. Meiltä löytyy rahtarisauna, ruokaa ja hetki levolle. Lue lisää, mitä voit taukopaikalta vaatia!
Viherkasvi ja kahvikuppi
8. tammikuuta 2026
Kokous maantien varrella puolivälissä tiimiä? Onnistuu! Näin järjestät tuotteliaan tiimipalaverin ilman turhia ajokilometrejä Huittisissa Härkäpakarissa.
Härkäpakari ilmasta
8. tammikuuta 2026
Sähköauton pikalataus matkan varrella käy nopeasti Härkäpakarin huoltoasemalla Huittisissa! Tässä 5 asiaa, joilla latausstressi laukeaa, kun tulet meille.
Härkäpakari ulkoa
8. tammikuuta 2026
Härkäpakari: Enemmän kuin taukopaikka! Tässä sinulle 3 syytä pysähtyä juuri Huittisissa, ja ehkä enemmänkin! Tutustu ja tule huilimaan Härkäpakariin.